lauantai 20. elokuuta 2016

Muutoksia elämään? Mitä Sinä haluat?


Omaa elämää koskeva muutos pelottaa aina. Tuo muutos voi olla pienen pieni tai suuren suuri ja silti yhtä pelottava. Kyseessä voi olla elämäntaparemontti,  opiskelun aloitus, muutto toiselle paikkakunnalle / uuteen maahan, perheen kasvaminen, työpaikan vaihtuminen, eläkkeelle jääminen, jne..

Itse olen ollut muutoksen pyörteissä viimeiset 5 vuotta. Siitä lähtien kun kuulin kantavani pientä ihmisen alkua masussani. Tunsin olevani onneni kukkuloilla, mutta mietin samalla kuinka pärjäisimme kahdestaan ja millaisia haasteita kohtaisin. Kaikki mennyt loistavasti ja edellisessä kirjoituksessani kerroinkin tarkemmin mitä kaikkea tässä viime vuosien aikana on tapahtunut.

Muutos on vienyt minua eteenpäin. Olen oppinut hurjan paljon itsestäni. Olen oppinut uskomaan tavoitteisiini ja unelmiini. Olen oppinut, että universumi kuuntelee toiveeni. Olen oppinut, että vetovoiman laki todellakin toimii. Ei, tämä muutos ei ole aina ollut helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa.

Olen kullut useasti sanottavan, että suunnittelemme ensi vuonna pidettävän kahden viikon kesäloman tarkemmin, kuin oman elämämme. Tai edes seuraavat 3-5 vuotta. Tuntuu hurjalta. Olemmeko todellakin näin urautuneita? Emmekö oikeasti halua enempää? Vai emmekö vaan uskalla toivoa ja unelmoida? Onko tuttu helvetti kuitenkin parempi kuin tuntematon taivas?

Mitä, jos se unelmien elämä onkin ihan tuossa nurkan takana? Yhden päätöksen takana? Mitä, jos kolmen vuoden kuluttua tähän aikaan elät unelmiesi elämää? Mitä, jos se onnistuukin jo vuodessa eikä kolmessa? Mitä unelmien elämä Sinulle tarkoittaa? Mitä, jos voisit saada ihan kaiken mistä olet koskaan haaveillut?

Sulje silmäsi hetkeksi. Hengitä syvään pari kertaa (nenän kautta sisään ja suun kautta ulos). Rentouta kehosi ja mielesi. Anna mieleesi tupsahdella asioita, joita haluaisit kokea / paikkoja, joissa haluaisit käydä / ihmisiä, joita haluaisit tavata / aisoita, jotka tuottavat sinulle iloa.... Mitä näet? Kuinka palavasti haluat niiden olevan totta?





Onnea, rakkautta ja unelmia <3
Maarit

tiistai 2. elokuuta 2016

Oletko oikeasti onnellinen?


Enpäs ole hetkeen kirjoittanut tänne mitään. Ajatuksia on kyllä ollut enemmän kuin tarpeeksi, mutta opettelen vasta tätä ajatusten "paperille" laittamista. En ole koskaan pitänyt päiväkirjaa. Tai no, monta kertaa olen sellaisen pitämisen aloittanut, mutta kirjoittaminen on aina jäänyt muutaman päivän kuluttua. Omien ajatusten läpikäyminen kirjoittamalla on aina tuntunut todella hankalalta, mutta olen päättänyt alkaa opettelemaan. Baby steps...


Postasin eilen sosiaaliseen mediaan tämän kuvan ja tekstin:


Minkä luulet vastauksesi olevan, jos nyt kysyt itseltäsi, olenko onnellinen?

Oletko onnellinen arjessasi?
Oletko onnellinen työssäsi?
Onko sinulla kaikki mitä tarvitset ollaksesi onnellinen?
.....vai.....
Elätkö sitku ja mutku -elämää?
- Sitku mulla on auto, mie voin...
- Mutku en mie koskaan voi saada tuota, koska...
- Sitku mie painan 5kg vähemmän, mie olen...
- Mutku en mie ennenkään ole tuossa onnistunut...
- Sitku mie saan sen palkankorotuksen, mie voin...


Tänään, kun istahdin aamulla sohvalle kaffekupin kanssa, sain itseni kiinni juurikin tämän ajattelemisesta. Olenko minä nyt oikeasti onnellinen? Oikeastaan tämä ajatus kumpuaa kahdesta eri lähteestä. Toinen on ystäväni noin vuorokausi takaperin postaama linkki Iltalehdessä julkaistuun Onnellisuusvertailuun (en kylläkään lukenut itse vertailua) ja toinen on se, että noin 70% työikäisistä ihmisistä on valmis vaihtamaan työpaikkaa sormea napsauttamalla. Pysähdyin miettimään omaa arjen ja työn onnellisuutta nyt versus 5 vuotta sitten. Muutos on ollut aika hurja.

Ennen en suunnitellut elämääni, mutta suunnittelin kyllä lomani - joskus jopa turhankin tarkkaan. En miettinyt mitä tekisin kun "kasvan aikuiseksi". Tai taisin jossain vaiheessa ajatella pitäväni baaritiskiä pystyssä eläkeikään saakka, kuten aikoinaan Häppärissä baaritiskin takana työskennellyt mummo (kyllä, mummoksi häntä kutsuttiin ja ihan huikea persoona hän oli!). Elin sellaisella soitellen sotaan meiningillä. =)

Kohta viisi vuotta sitten elämäni mullistui, kun pieni tyttäreni syntyi tähän maailmaan. Ensimmäiset kaksi vuotta taisi mennä ihmetellessä tuota uuden elämän alkua ja nukkuessa. Sen jälkeen olenkin löytänyt itseni ihan toisenlaisen elämän parista. Ihanat, positiiviset ja iloa herskyvät ihmiset ovat vallanneet elämäni. Olen saanut koko ajan kasvavan Forever -perheen. Olen saanut Lifecoach -perheen. Olen saanut myös uusia ystäviä niin leikkipuistoista hiekkalaatikon reunalta kuin bussimatkoilta Kurvista keskustaan tai kotoa päiväkotiin. Muutaman lapsuudenaikaisen ystävänkin kanssa on löydetty yhteinen sävel uudestaan.

Tyttäreni on myös opettanut minua arvostamaan arkea ihan eritavalla kuin ennen sitä arvostin. "Äiti, lauletaan yhdessä niin lujaa, että kaikki varmasti kuulee", hän usein toteaa päiväkodista kotiin tultaessa Kinaporin puiston ison puunkannon kohdalla, joka samalla toimittaa stagen virkaa. "Äiti, tuu mun kanssa hyppimään näissä lätäköissä. Tää on ihan hirmu kivaa!" ja sitten hypitään vaikka äidilla ei niitä kumppareita jalassa olekaan. Ja se tsemppaamisen määrä! "Aivan mahtavaa äiti! Sie sait sen kiinni!", kun paidan päältään heittää matkalla kylpyyn. "Äiti, mie niiiiiiin rakastan sinua" -tunnustus samalla kun syliin kiipeää ja kaulaan kapsahtaa. Kyllä, arki ja pienet asiat. <3

Joskus saan itseni kiinni mutku ja sitku -ajattelusta - kyllä, sitäkin vielä aina joskus pääsee tapahtumaan - mutta nykyään suhtaudun siihenkin aivan eritavalla. kuin ennen. Ennen tuo mutku oli lannistava ja sitku sitä lottovoiton odottamista ilman edes lottorivin ostoa. Nykyään ne ovat tavoite- ja tunnekarttojen tekemistä. Asioiden kääntämistä positiiviseksi. Kiitollisuuden tunnetta siitä, mitä meillä jo on. Kiitollisuutta ihmisistä, jotka ovat tiellemme tupsahtaneet - hetkeksi, pidemmäksi aikaa tai jäädäkseen. Kiitollisuutta tapahtumista, jotka ovat tuoneet hymyn huulille ja saaneet nauramaan. Kiitollisuutta tulevasta. Kiitollisuutta kyvystä unelmoida. Meillä on kaikilla se oma polku kuljettavana eikä sitä pidä verrata kaverin polkuun. 

Mutta palatakseni tuohon yllä olevaan kuvaan. Noin 3 vuotta sitten tajusin, että tiettyjen asioiden on muututtava. Olin onnellinen, mutta en kuitenkaan ollut onnellinen. Olin onnellinen tyttärestäni ja meidän elämästämme omassa kodissamme, mutta se kaikki muu. Halusin muutoksen. Tarvitsin muutoksen. Sain muutoksen. Meillä jokaisella on vastaukset omaan elämäämme, jonkun vaan täytyy tulla kysymään niitä kysymyksiä. 

Rakastin työtäni ravintola-alalla. Teinhän sitä melkein 20 vuotta ja kävin läpi koko kirjon yökerhoista, drinkkibaareista, oluthuoneista, ruokaravintoloista, tunturikeskuksista ja festareista aina laivoihin asti. Mutta en halunnut laittaa tytärtäni vuoropäiväkotiin, koska työni oli ilta ja yö -painoitteista. Puhumattakaan sen fyysisestä raskaudesta.

Nykyään teen töitä kotoa käsin. Teen päätyökseni verkostomarkkinointia Foreverin parissa. ja opiskelen samalla LCF Lifecoachiksi Valmentamossa. Päätän omat työaikani. Päätän kenen kanssa teen töitä. Päätän paljonko haluan ansaita. Minulla on unelmia ja tavoitteita ja minulla on ne tarvittavat työkalut saavuttaa nuo tavoitteet ja unelmat. Minä olen iloisempi. Voin paremmin. Jaksan enemmän. Ja mikä parasta, saan auttaa myös muita voimaan paremmin, ansaitsemaan enemmän ja löytämään ne omat vastaukset. Olen oikeasti onnellinen.

Kaunis kiitos tästä alkaneesta muutoksen matkasta kuuluu ensisijaisesti rakkaalle tyttärelleni. Hän avasi silmäni uudestaan maailman ja arjen kauneudelle. Vanhemmilleni, jotka ovat alusta asti tukeneet minua valitsemalllani tiellä. Aurinkoiselle ystävälleni ja entiselle työkaverilleni Sadulle, joka omalta osaltaan mahdollisti tämän muutoksen. Iinalle, Valmentamolle ja ihanalle LCF32 -ryhmällemme kaikista jo saamistani (ja tulevista) uusista työkaluista tulevaisuuttani ajatellen. Foreverille tämän mahdollisuuden mahdollistamisesta ja kannustavasta Forever -perheestäni. Sekä ihanille ystävilleni. Kiitos, kun olette täyttäneet minun ja tyttäreni elämän kaikella tällä ilolla, valolla, riemulla ja rakkaudella <3


Onnea, rakkautta ja unelmia <3
Maarit

maanantai 21. joulukuuta 2015

Oivallus itseeni






Viime viikon torstaina tein uudenlaisen tutkimusmatkan itseeni. Kävin rakkaan ystäväni suosituksesta kokeilemassa kehon tunneterapiaa. Olemme puhuneet tästä jo pidemmän aikaa ja ajankin varasin jo toista kuukautta sitten. Kyllä niitä aikoja paljon nopeamminkin on tarjolla, mutta koska kyseinen paikka - Kehotunneterapia Oivallus - sijaitsee Rovaniemellä ja halusin saada ajan mahdollisimman pian heti tänne tulomme jälkeen. 

Tiina on ihan mielettömän upea ihminen. Se matka, jonka hän itse on kulkenut päästäkseen tähän pisteen tänä päivänä "on ollut kaiken sen arvoinen vaikka mäkiä ja kuoppia on liuta ollut! Mutta niistä on noustu aina vahvempana". Hän on erittäin ammattitaitoinen ja hänen hoidettavana oli miellyttävä olla. Sain taas konkreettisen muistutuksen, kuinka kaikki liittyy kaikkeen. Sain myös (pyynnöstäni) kotitehtäviä, koska ajattelin, että kun tämän tutkimusmatkan itseeni olen aloittanut, niin tehdään se sitten kunnolla. Tiina antoi minulle erittäin paljon ajattelemisen aihetta ja jännä nähdä mitä tulevat yöunet tuovat tullessaan.

Jos haluat tutustua tarkemmin Tiinaan ja siihen mitä kaikkea hän tekee:
Jos menet käymään hänen luonaan hoidossa, kerrohan minulta terveisiä.  =)


Tältä Kehotunnetereapia Oivalluksessa näyttää. Kuva kopioitu Oivalluksen sivulta.

Odotin seuraavalta yöltä syvää unta täynnä värikkäitä ja ajatuksia selventäviä unia. Noh, aina ei asiat mene niinkuin etukäteen odottaa. Hoidosta kotiin päästyäni, 4v tyttärelleni oli noussut korkea kuume. Päivä ja yö menikin sitten häntä paijatessa. Perjantai-aamulla tyttäreni oli kuten aina ennenkin, oma iloinen itsensä ja minä erittäin väsynyt, koska en saanut nukuttua silmän räpäystäkään. Olen kuitenkin onnellinen huomatessani, että viimeksi meillä on ollut flunssa 2 vuotta sitten. Tosin tämä taisi olla enemmänkin sellainen stressi laukeaa -tilanne, koska edellisenä päivänä alkoi joululoma! Hyvin vähällä sairastelulla ollaan siis päästy. Kiitos Forverin lisäravinteiden, sillä kahden ensimmäisen vuoden ja kahden viime vuoden aikana on huima ero - meidän molempien terveydessä ja yleisessä hyvinvoinnissa.



Tällaisia unia siis odotin...  Ja sainkin, hieman viiveellä tosin  =D

Nuo odotamani unet saivat vihdoin ja viimein alkunsa viime yönä! Vielä ei ole hajuakaan mitä tuo viime öinen uni mahdollisesti tarkoittaa, mutta askel on otettu. Uni on kirjattu heti yöllä ylös ja nyt aamulla siirrän sen unipäiväkirjaan, jotta voin myöhemmin palata niihin ja selvitellä niiden merkityksiä.


Onnea, rakkautta ja unelmia <3

Maarit



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Pienet asiat, jotka saavat minut hymyilemään




Tämä pätee niin hyvässä kuin pahassakin. Tänään oli se hyvä päivä. Aamu alkoi eräällä tuotepalautteella. Puurossa, jota olen tyttäreni kanssa syönyt viimeisen neljän vuoden ajan aika tunnontarkasti joka ilta ja usein aamuisinkin, oli poikkeavuus ja tänä aamuna sain vihdoin informoitua kyseisen tuotteen valmistajaa asiasta. Kyseisen tuoteperheen isä soitti minulle iltapaivällä vastatakseen palautteeseeni, tavallaan ihan normaalia vaikka hän olisi myös voinut tehdä sen sähköpostitse "suuren maailman" tyyliin. Se, mikä tuosta puhelusta tekee poikkeuksellisen oli se, että se kesti - tarkalleen - 53 minuuttia ja 8 sekuntia.

Kuten arvata saattaa, tuo puhelu alkoi palautteen läpikäymisellä, mutta siinä samalla kävimme läpi myös hänen uransa yrityksen aloittamisesta saakka tähän päivään ja siitä kuinka erilaisilla aloilla työskentelemme. Puhuimme ihmisten erilaisuudesta, joidenkin ihmisten halusta auttaa toisia pyynteettömästi ja olla heidän tukenaan kävi miten kävi. Puhuimme myös niistä ikävemmistä ihmisistä. Huomasimme meillä olevan yhteisiä tuttavia. Kaikki tämä, koska hän sanoi, että tuli sellainen tunne, että tälle henkilölle pitää nyt soittaa. Aika ihanaa, miten intuitio johdattaa meitä eteenpäin. Uskoisin, että myös tälle puhelun toiselle osapuolelle jäi hyvä fiilis ja hymy huulille.

Ihana päivä tämä on ollut muutenkin, sillä sain viestin uudelta työkaverilta. Kiitos -viestin. On huikea tunne, kun voi auttaa toista ja vielä huikeampaa, kun voi luottaa eri paikkakunnalla asuvaan työkaveriin, että hän ottaa tämän uuden ihmisen siipiensä suojaan. Meillä kun on välimatkaa melkein 200km, niin extemporee pikakaffettelut ei oikein onnistu. On onni omata ihanat työkaverit.

Työkavereista puheenollen... Tai no, nyt kun asiaa aloin miettimään, ei minulla oikeastaan ole työkavereita. Heistä kaikista on tullut ystäviä. Ystäviä, joiden kanssa puhutaan samassa puheluussa työasioita, mutta myös siitä mitä kuuluu (siis aikuisten oikeasti kuuluu), mitä juttuja on suunnitteilla tulevaisuudessa - No doh! - siis ystäväjuttuja. Ja nämäkin puhelut pakkaavat kestämään minimissään tuon tunnin, parhaimmillaan kolme ja puoli tai sitten ne ovat sarja lyhyitä puheluita pitkin päivää. Onni on omata ihania ystäviä <3

Tänään olen entistä kiitollisempi omasta elämästäni. Olen kiitollinen ihmisistä ympärilläni. Uusista, vanhoista ja tulevista ystävistä. Olen kiitollinen hymyn huulille laittavista puheluista ja viesteistä. Olen superkiitollinen tuosta vieressäni tuhisevasta pienestä ihmisestä, joka on avannut silmäni ihan uudella tavalla. Olen kiitollinen vanhemmilleni, jotka ovat vuosikymmenten saatossa iskostaneet minuun Asiolla on tapana järjestyä -mentaliteetin. Olen kiitollinen itselleni, että olen uskaltanut ottaa hyvpyn tuntemattomaan ja kasvaa ihmisenä. Olen kiitollinen itselleni, että osaan edelleen käyttäytyä välissä kuin pahainen pikku riiviö tai nauttia tyttäreni kanssa vesilätäköissä hyppimisestä niin, että vaatteet kastuu tai tanssia hänen kanssaan punaisissa valoissa tai laulaa kannonnokalla niin kovaa, että kaikki varmasti kuulee. =D 

Rakastakaa. Nauttikaa. Olkaa onnellisia. <3

Maarit



torstai 3. joulukuuta 2015

Millaisilla ajatuksilla aloitat aamusi?


Olen tässä viime aikoina kuunnellut paljon mindfullnessia ja miettinyt, että millaisia ajatuksia me oikein ruokimme? Miten alitajunta toimii? Millainen voima alitajunnalla on joka päiväiseen elämäämme?

Alitajunta on kuin sisäinen viisautemme, joka tuntee ja tietää meidät läpikotaisin. Se osaa myös ulkoa tapamme ja rutiinimme. Pelottavaa, eikö totta? Alitajuntamme on nimittäin paljon, paljon vahvempi kuin tietoinen mielemme ja tämän takia esimerkiksi kokonaisvaltaisen elämänmuutoksen tekeminen harvemmin onnistuu kertaheitolla. Yksi asia kerrallaan.

Istuin tänään rauhassa pöydän ääressä, join aamupirtelöäni ja luin päivän lehteä. Niinhän suurin osa meistä normaalisti päivänsä aloittaa. Minulle tämä on harvinaista "herkkua", sillä posti ei kanna kotiini Hesaria tai muutakaan uutislehteä, saati sitten, että sellaisen voisi lukea rauhassa pöydän ääressä. Muutenkin aamuni ovat hieman erilaiset. Tykkään istua aamun ensimmäisen hetken sohvalla 4v tyttäreni vieressä, kun me molemmat nautimme aamupirtelömme ja aamuvitamiinimme sekä katsomme hetken aamupiirrettyjä. Päiväkodilta kotiin palatessani olen ottanut tavaksi kuunnella joko motivaatiokoulutuksia tai työhöni liittyviä koulutuksia.

Mutta siis tähän aamuun. Jo pelkästään lehtien etusivut saavat voimaan pahoin, sisällöstä puhumattamaan ja tällä kaikella negatiivisuudella me sitten aloitamme päivämme. Kuinka hyvä päivä siitä voi tulla? Tähän päälle vielä kaikki uutiset pitkin päivää ja kertaukset maailman tilanteesta ystävien ja työkavereiden kanssa sekä facebookin fiidissä. Kierre on valmis. En nyt tarkoita, etteikö lehtiä saisi lukea tai uutisia katsoa ja niistä puhua, yritän vain huomauttaa että päivä saattaisi olla erilainen jos sen aloittaisi toisella tavalla.

Itse huomasin samantien eron olossani. Negatiiviset ajatukset valtaa mielen. Paha olla. Heti aamusta. Voisiko tämän aamun pyyhkiä pois ja aloittaa alusta? Tämä oli minulle opettavainen aamu. 


Onnea, rakkautta ja unelmia <3
Maarit


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Mielen mietteitäni

Olen tässä nyt useamman viikon miettinyt, että mitä kirjoitan blogiini. Mieli täynnä juttuja, jotka pitäisi saada paperille. Joka päivä tapahtuu jotain, mistä pitäisi kirjoittaa. Mutta mistä aloittaa?

Meillä oli rakkaan ystäväni kanssa eilen astetta pidempi puhelintuokio. Tai no, ainahan ne hänen kanssaan ovat. Molemmat kun ollaan tälleen hiljaisia naisia. Ystäväni mainitsi puhelun aikana Tommy Tabermannin runon: "Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!" Voiko tämän vaikeampaa haavetta enää ollakaan? Ja mitä kaikkea siihen sisältyykään?

Olen muutenkin alkanut tässä viimeisen vuoden sisällä oikein kunnolla miettimään unelmia, tavoitteita, rakkautta, vetovoiman lakia. Aika isoja juttuja. Olen miettinyt mitä ne tarkoittavat minulle? Mitä minä haluan? Millainen minä haluan olla? Millaisia ihmisiä minä vedän puoleeni? Uskonko minä itseeni ja siihen, että minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmani? Olenko minä niiden arvoinen?

Yhden tutkimuksen mukaan me olemme seitsemän ihmisen keskiarvo. Se laittaa miettimään, millaisia ihmisiä sitä haluaa ympärilleen. Sellaisia, jotka imevät minusta kaiken energian ja valon vai niitä, jotka antavat sitä valo energiaa, auttavat jaksamaan ja pysymään positiivisena. 





Onnea, rakkautta ja unelmia <3
Maarit